Ajankohtaista

Perheen uni

Unen määrä ja laatu ovat suoraan yhteydessä koko perheen hyvinvointiin. Uni on tärkeää kaikille. Kun vanhemmat ja lapsi nukkuvat hyvin, voitte paremmin ja mieliala on hyvä. Väsyneenä on vaikea pysyä positiivisena ja suoriutua arjen kiireistä. Aikuisen suositeltu unimäärä on 7-9 tuntia yössä. Unimäärä on kuitenkin hyvin yksilöllinen. Alle 6 tunnin unet ovat tutkitusti terveydelle haitallisia, … Lue lisää

Minkä ikäinen lapsi voi jäädä yksin kotiin?  

Kun lapsi kasvaa lähemmäs kouluikää, voivat vanhemmat jossain vaiheessa alkaa miettiä, milloin lapsi voi viettää aikaansa yksin kotona ilman vanhemman läsnäoloa. Suomen laki ei määrittele ikää, joka kertoisi hyvän aloitusiän. Kaikki lapset ovat erilaisia ja toinen voi olla itsenäisempi kuin toinen. Jokainen perhe määrittelee omat säännöt, lapsen valmiuksien mukaan. Kuitenkin hyvä sääntö on, että ala-aste … Lue lisää

Lasten ruutuaika 

Ruutuaikaa on kaikenlainen medialaitteiden käyttö: tv, tietokone, padit, pelit ja puhelin. Tarkkaa aikaa ruutuajasta on vaikea sanoa, mutta tässä apuna on viralliset ohjeistukset. Keskustelkaa lasten kanssa ikätason mukaisesti ja sopikaa yhteiset koko perheen säännöt ruutuajalle.  Kun lapsi katsoo ohjelmia ja käyttää älylaitteita, pitää vanhempien miettiä mitkä sisällöt ovat sopivia lapsen ikätasolle. Median kulutuksen määrä lapsilla … Lue lisää

Alkukesän ilmanlaatu voi asettaa haasteita – näin varmistat raikkaan ilman kotiisi

Alkukesä tarkoittaa paitsi valoa ja vehreyttä, mutta myös katupölyä, siitepölyä ja muita epäpuhtauksia ilmassa, jotka heikentävät ilmanlaatua hetkellisesti. Tehokas ilmanpuhdistin puhdistaa parhaimmillaan jopa kaksion kokoisen tilan hiukkasista, pölystä, bakteereista, siitepölystä ja lemmikkien karvoista.  Ilmanpuhdistimien myynti kutakuinkin tuplaantuu maaliskuun ja kesäkuun välillä, käytännössä katupölyn poistoajasta jatkuen voimakkaimpaan kukinta-aikaan. Muina vuodenaikoina myynti on tasaisempaa. Verkkokauppa.comin valikoimapäällikkö Joonas … Lue lisää

Ekologisuus, vihreä tulevaisuus ja omat valintasi

Jokainen meistä voi tehdä oman osansa tulevaisuuden eteen. Ja jos meillä on omia lapsia, on osittain myös oma velvollisuutemme kertoa heille ja näyttää heille omalla tekemisellä, miten nykyaikana voi jo ottaa omissa toimissaan tulevaisuuden ja tämän maapallollemme huomioon. Vaikka maailman rikkain mies Elon Musk suunnittelee matkoja Marsiin, niin tosiasia on että miljardeille ihmisille tämän maapallon … Lue lisää

Hombli ilmanpuhdistin

Joskus keväisin, syksyisin ja oikeastaan koska tahansa sisätiloissa kotona on hengitystä häiritseviä siitepölyhiukkasia. Samanlaisia hiukkasia tuottavat ilmaan myös kaikki mahdolliset kotieläimet, joita meillä ei ole. Meillä on aina kotona ollut suhteellisen hyvä ilmanlaatu, mutta nyt otimme kotiin testaukseen uuden Homblin Smart Air Purifierin, eli pienen koti-ilmaspuhdistimen varmistamaan, että makuuhuoneen ilman on mahdollisimman hyvää hengitykselle. Hombli … Lue lisää

Hombli – Yksinkertaisuuden voimaa – Huoletonta elämää hyvinvointiasi parantamalla

Hombli tarjoaa täydellisen älykoti-ratkaisun kaikkiin suomalaisiin koteihin Joulukuu, 2021 – Olemme iloisia voidessamme esitellä suomalaisille Homblin, hollantilaisen brändin, joka luo huolettoman elämän parantamalla hyvinvointiasi kotonasi. Hombli loistaa rakentaessaan automaattisia rutiineja tuomaan mielenrauhaa, raitista ilmaa ja luonnonvaloa, jotta voit pysyä kunnossa (sisä- ja ulkotiloissa), kameroita ja älykkäitä ovikelloja turvaamaan kotiasi ja pitämään yhteyttä perheen, ystävien ja jopa … Lue lisää

Sijoittamassa kryptoihin?

Oletko harkinnut viime aikoina kryptoihin sijoittamista? Ne ovat melkoisen tuulisia, eli eri kryptovaluuttojen kurssit heittelevät joka päivä, ja oikeasti sijoittaminen kryptoihin vaatii aktiivisuutta, aikaa ja kiinnostusta. Me lähdimme itse kokeilumielessä Crypto.com sovelluksella mukaan kryptoihin, sillä sen kautta kaupanteko on helppoa ja nopeata mistä päin maailmaa tahansa, eikä englanninkielinen käyttöliittymä ole vaikea. Oma kryptomatkamme on vasta … Lue lisää

Yksilöllinen vaate ei välttämättä ole kallis

Yrityksille on ollut saatavilla mahdollisuus tilata vaatteita omilla merkinnöillä, ja itseasiassa sama mahdollisuus on ollut aina myös yksityisillä henkilöillä ja totta kai myös yhdistyksillä. Mitä sitten oikeasti vaatii, että yritys voi tilata esimerkiksi t-paidat tai colleget työntekijöilleen, vaikka firman logolla ja työntekijän nimellä? Firman logo Jos firman logoa ei varsinaisesti ole, vaan käytetään vain yksinkertaisesti … Lue lisää

Suomalaisten pelaaminen ja sijoittaminen sekä EU-kansalaisuus

Aika-ajoin Suomessa, kuten muissakin EU maissa nousee kansallismielisyys, joka pyrkii erottamaan kansakunnan EU:sta. Valitettavasti vain yhteiskunnat ovat kehittyneet viimeiset vuosikymmenet rakentuen EU-yhteiseen toimintaan, josta irrottautuminen ei olekaan niin helppoa. Yksikään nykyaikainen valtio ei tule toimeen yksinään, vaan jokainen valtio tarvitsee kansainvälistä kauppaa, ja sitä varten vähintään kohtuullisen voimakkaan valuutan. Siksi meillä on EU. Viime aikoina … Lue lisää